Päässä on jotain meneillään. Minulla oli viime viikolla monta kertaa suorastaan hyvä olo.

Asioiden aikaan saaminen on minulla olotilan paras mittari. Mitä parempi olo, sitä enemmän saan aikaan, ja viime viikolla paitsi lähetin analyysiluvun ja apurahahakemuksen, sain tehtyä myös monta rästiin jäänyttä asiaa.

Toisaalta sitten parasta päivää seurasi harvinaisen huono ilta, ja koko menestyksekkään viikon päätti sunnuntai-illan syndrooman alkaminen jo aamupalapöydässä. Onneksi kukkapenkin kitkeminen auttoi pahimman yli. Puutarha onkin säästänyt minulta monituisia terapiatunteja.

En luota hyvää oloon. Suhtaudun siihen epäluuloisesti. Se rasittaa minua liikaa, joten sitä seuraa uuupumus. Pitäisi varmasti olla tekemättä hyvänä päivänä yhtään sen enempää kuin huonono, mutta joskushan ne hommat on kuitenkin tehtävä. Kaikkea ei vain voi jättää tekemättä. Sitäpaitsi huomaan hyvän olon monesti vasta jälkeenpäin ja juuri siitä, että olen saanut jotakin aikaan. "Mitenkäs minä näin tehokkaana... ai juu, oikeastaan on aika hyvä olo!"

Asian ydin taitaa olla salainen uskoni tunteiden nollasummapeliin, tai oikeastaan miinussummapeliin: jokaista hyvää oloa seuraa vastaava määrä huonoa, mutta jokaista huonoa oloa ei seuraa vastaava määrä hyvää.

Hyvä olo vaarantaa viime kuukausien tasaisen tallauksen muistuttamalla, että jos ilmaa on ylöspäin, niin on sitä sitten alaspäinkin. Enkä pelkää mitään niin kuin uutta uupumusta.

- - -

Lisäys 29.9.2009

Ja niinhän siinä kävi, että pohjakosketus otettiin eilen illalla, ensimmäistä kertaa kuukausiin. Silmien turvotus ei ole vieläkään laskenut. Tänään olen myöntänyt itselleni sairaslomaa toipumiseen.