Vaikka toivoisinkin nämä vahvat tunteet monesti hiiteen, niin on kuitenkin pahempaakin olemassa: se, ettei tunne mitään. Jo kohta kuukausi sitten alkanut uusi uupumuskausi huipentui kahden yksin vietetyn hotelliyön jälkeen siihen, ettei kotiin lähtö herättänyt minussa mitään positiivisia tunteita. Vain lievää ahdistusta. Ihminen voi olla niin väsynyt, ettei se jaksa edes iloita. Ja tämä oli minulla varma merkki, että kutsumaton vieraani on taas hiipinyt meille.

Se, ettei tunne iloa maailmassa kaikkein rakkaimpien ihmistensä näkemisestä, on tietysti loukkaavaa heille ja minulle itselleni suorastaan pelottavaa. Mies oli tullessani kotona ja poika vielä päiväkodissa. Puhuimme pitkään ja työstimme tilannettani. Miestä varmaan satutti huomata, etten oikeasti iloinnut kotiinpaluusta, mutta hän osaa ehkä jo käsitellä sitä oireena, eikä oikeana tunteettomuutena.

Sen sijaan pojan hakeminen päiväkodista oli karmiva kokemus. Hän juoksi tietysti säteilevänä minua vastaan ja minä tein parhaani ottaakseni hänet vastaan rakkaudella. Mutta sisälläni ei liikkunut mitään, enkä mitenkään voi uskoa, etteikö poika olisi sitä huomannut. Lapset huomaavat kaiken. Yritän sopivassa tilanteessa selittää hänelle, että äiti on väsynyt ja surullinen, mutta se ei johdu hänestä, ja tietysti että rakastan häntä, mutta laihapa se varmaan on lapselle lohtu. Onneksi turtumus on nyt hellittänyt. Kun mietin, että olin melkein pojan koko ensimmäisen elinvuoden yksi harmaa möykky, niin on suorastaan ihme miten tasapainoinen ja kaikin puolin mahtava lapsi hänestä on kehittynyt.

Kutsumaton vieras on siis taas täällä, mutta emäntä on nyt kokeneempi. Kun se nyt kerran on taas tullut, on parempi istuttaa se pöytään ja kuunnella mitä sillä on sanottavaa. Se sanoo, että tämä uupumusprosessi ei ole vielä lopussa, että vieläkin elän niin, että se kuormittaa minua liikaa. Kesällä lopettamani terapia poisti joitakin pahoja taakkoja ja antoi hengähdystauon, mutta siinä ei ollut vielä kaikki. Nyt on aika käydä käsiksi uupumuksen viimeisiin linnakkeisiin. Mennä sinne minne en aiemmin ole halunnut, tajunnut enkä uskaltanut mennä.