Laitoin proffalle luettavaksi ensimmäisen analyysiluvun. Sain sen takaisin höystettynä lukuisilla kommenteilla. Ensimmäinen tunne oli tietysti pelko ja jännitys- mitähän sieltä löytyy?

Seuraava tunne oli häpeä. Proffan ehdotukset olivat niin hyviä ja itsestäänselviä, että nolotti, etten itse ollut asiaa huomannut. Sekaan tuli kiitollisuutta siitä, että hän näki niin paljon vaivaa työni parantamisen eteen.

Siinä niitä kommentteja ja korjauksia työstäessäni aloin rauhoittua ja katsella asiaa objektiivisemmin. Kommentit koskivat vain yksittäisiä kohtia, jopa yksittäisiä lauseita. Luvun kokonaisrakenteet ja perusasiat olivat siis selvästi kunnossa.

Ja mitä jos proffalla ei olisi ollut mitään kommentoitavaa? Sittenhän voisimme jättää koko ohjauksen! Sille on vaan vissi syy, miksi se on professori, ja minä jatko-opiskelija.

Ja miltä palaute olisi näyttänyt, jos tekstini olisi ollut huono? Ihan toiselta!

Tässä sitten olen vähitellen tullut ylpeäksi työstäni. Henkilökohtaisesti tavatessamme proffa sanoi pitäneensä luvusta. Ja jos kielellisiä heikkouksia onkin, niin niitä on vain kestettävä ja korjattava. Ei voi olla vieraalla kielellä yhtä hyvä kuin äidinkielellä.

Mietin kyllä silti, tuleeko professoreille joskus nolostus kirjoittajan puolesta, kun he lukevat tekstiin lipsahtaneita hölmöyksiä?