Olen vieläkin hiukan pihalla eilisen terapiaistunnon jälkeen. En ollut muistanutkaan, miten eriskummallinen rinnakkaismaailma se on. Kun psykologi on tuttu, ei tarvittu minkäänlaista lämmittelyä, vaan kävimme suoraan toimeen. Tulin ulos ihan sumussa.

Kun arjessa kommunikoimme lukemattomien erilaisten odotusten ja intressien ristipaineessa, on terapiassa vain yksi ulottuvuus - terapiasuhde terapeutin ja potilaan välillä. Potilaan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että voi puhua vapaasti itsestään. Toisin kuin ystävyyssuhteissa, ei itsestä puhuessa tarvitse ottaa huomioon sen seurauksia terapeutin sielunelämälle. Mikään mitä minä sanon, ei säikäytä eikä järkytä häntä, eikä sillä ole seurauksia hänen elämälleen. Synkkiä ja tuhoisia ajatuksia hautovalle tämä on suunnattoman vapauttavaa.

Vaikka itsestä puhuminen terapiassa on vapauttavaa, on terapia myös raskasta. Terapeutin reaktiot sanomisiini eivät kerro hänestä itsestään, vaan minusta. Kaikki mitä sanon, palaa bumerangina takaisin mutta toisessa muodossa. Peili johon katson, näyttää oman kuvani aina eri tavoilla. Niinpä terapiaistuntoon ei sisälly hengähdystaukoja. Olen koko ajan oman itseni äärellä, enemmän kuin missään muualla.

Vaikka siirtyminen terapian ja arjen todellisuuksien välillä onkin raskasta, on se myös välttämätöntä. Rinnakkaismaailman luominen on yksi terapian keskeisiä menetelmiä auttaa. Psyykkiset ongelmat ovat paljolti sitä, että keinot loppuvat, tulemme umpikujaan, jäämme jumiin. Rinnakkaismaailmassa tulee mahdolliseksi ajatella toisin, tulkita toisin ja tuntea toisin. Nähdä uusia teitä ulos. Sitoutumatta mihinkään voimme kokeilla miltä minä tunnun, jos ajattelen ja tunnen tavalla x.

On suuri saavutus irtautua vanhasta psyykkisestä toimintatavasta ja löytää uusi, mutta se on tietenkin vasta ensimmäinen askel. Toinen ja ratkaiseva askel on uudenlaisen olemisen soveltaminen terapian ulkopuolella, arjen maailmassa, ilman suojaavia seiniä, keskellä risteäviä elämänpolkuja ja vastuuta lähimmäisistä.

Olen aiemmassa terapiassa kuitenkin kokenut senkin, että rinnakkaismaailman tuntu häviää. Terapian edetessä maailmat liukuivat osittain päällekkäin sulautuakseen lopulta yhteen. Kun alussa arki-A. ja terapia-A. tuntuivat olevan kaksi eri ihmistä, istui lopussa psykologin edessä yhtä paljon arki-A. kuin keittiönpöydän ääressä terapia-A.

Sitäkö paraneminen tarkoittaa?