Viime viikolla oli vieraita ja sitten mies lomalla. Oli siis ns. hyviä syitä olla tekemättä töitä. Silti ne eivät peitä armotonta totuutta: en kyennyt koko viikolla edes aloittamaan töitä, koska sain maanantaina työn ohjaajalta palautteen toiseen analyysilukuun.

Siellä oli pari huomautusta, jotka eivät koskeneet pikkuasioita ja jotka olivat aiheellisia. Koen sen niin hävettävinä, että mieluiten en näkisi koko tekstiä koskaan enää. Tiedän reaktioni olevan liioiteltu, mutta se on olemassa, ajattelinpa siitä mitä tahansa. Minne minun kritiikinsietokykyni on kadonnut? Miten voi tehdä väitöskirjaa, jos hävettää se, ettei ensimmäinen versio ole virheetön? Mitä minä oikein ajattelin kun lähdin tähän?

Tänään mies on sairaslomalla, tuolla se siivoaa keittiötä kun minä bloggailen... Sosiaalinen kontrolli sai minut kuitenkin jo avaamaan  kannettavan ja toivottavasti myös työskentelemään. Kun uusi analyysiluku on ihan muuten vain jumivaiheessa, niin ajattelin aloittaa ensimmäisen analyysiluvun korjauksen ohjaajan kommenttien pohjalta. Periaatteena siis sarvista härkää.

Jospa ensimmäisen analyysiluvun korjaus saisi minut kestämään paremmin toisenkin analyysiluvun kommentit.